Haasteen ohjeistus kuului seuraavasti:

"Kun katsot ensi vuoteen, mitä näet? Mistä haaveilet ja unelmoit? Mitkä ovat tavoitteesi? Mitä asioita ensi vuosi mahtaakaan tuoda tullessaan ja mitä toivoisit alkavalta vuodelta? Mitä olet ajatellut aivan varmasti tekeväsi ja minne meneväsi? Aiotko tehdä lupauksia vuodelle 2010? Skräppää haaveista ja unelmista tai niistä paljon puhutuista lupauksista."
 

Skräppäsin haasteeseen niistä asioista, joita aion tehdä ensi vuonna. En siis ihan varsinaisesti lupaa mitään, sillä tapanani ei ole tehdä uuden vuoden lupauksia - on nimittäin ikävä pettää lupauksiaan ;) Nyt listasin kuitenkin asioita, joita olen vakaasti päättänyt toteuttaa. Haluan esimerkiksi käydä ratsastamassa, sillä harrastin ratsastusta pienempänä, mutta nyt ei ole vuosiin tullut käytyä. Viime talvena ja kesänä on pitänyt lähteä issikkavaellukselle, mutta aina se jotenkin jää! Samoin olen nyt päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja mennä kavereiden kanssa konsertteihin ja teatteriin. Ennen sitä tuli harrastettua paljonkin, mutta viime aikoina se on jotenkin jäänyt. Nyt tänä vuonna sitten vihdoin! Ja tulipahan tuohon työhön listattua vielä monta muutakin aikomusta :)

 

Teksti kuuluu näin:

Tänä vuonna aion:

- käydä ratsastamassa

- harrastaa enemmän liikuntaa

- opetella kokkaamaan uusia ruokia

- taistella arjen harmautta vastaan hassuttelemalla Pekan kanssa

- skräpätä tai askarrella ainakin joka toinen viikko

-käydä konserteissa ja teatterissa

 

 

Työssä olen erityisen tyytyväinen noihin nappi/kukka-koristeisiin :) Muutenkin työstä tuli kiva, vaikkakin melko symmetrinen asettelultaan. Ainakin tämä on hyödyllinen siinä mielessä, että voi vuoden aikana kurkata ja muistuttaa itseään mitä sitä on tullutkaan "luvattua" ;) Tuo oikean ylälaidan kuva on muuten mun ja poikakaverini Pekan ylioppilaskuva :D Kuvaajana Tiina Mickelsson @ Studio Foxy.