keskiviikko, 31. maaliskuu 2010

Ispiroidu: Maaliskuun kuukauden kisa

Maaliskuun kuukauden kisan ohjeet olivat seuraavat:


•  jokaisessa työssä on käytettävä aiheeseen liittymätöntä valokuvaa
•  tekstiä tulee olla normaalia enemmän, sillä nyt skräpätään tarinoita
•  aiheet ovat vapaasti valittavissa, kunhan valokuvat eivät liity aiheisiin
•  työn laajuus vähintään viisi sivua/työtä tai vastaava määrä muulla tavalla
•  muoto, koko ja toteutustapa vapaa

Tein minialbumin mummilleni ja ukilleni kaikista ihanista muistoista ja sellaisista asioista, joista tahdon heitä kiittää. Kuvituksena käytin mökiltä otettuja kuvia kukista ja otsikko yhdisti nämä kaksi teemaa: Kauniita kuvia ja kauniita muistoja. En tiedä, hyväksytäänkö tätä työtä kisaan, koska se ei ehkä ole tarpeeksi laaja? Kiva oli kuitenkin tehdä :) Ajatus on tärkein.

Ja sisäsivu:

Olen tällä hetkellä pääsiäislomailemassa ja unohdin KAIKKI skräppäystarvikkeeni kotiin :/ Meinasi jo jäädä kuukauden kisaan osallistuminen kokonaan, mutta sitten ajattelin, ettei skräppäyksen tarvitse olla mitään kilpavarustelua, että pitäis olla just ne Tim Holtzin tai Cosmo Cricketin tuotteet, että voi olla luova. Voi tehdä ihan vaan siitä mitä käsillä on.

Ja no, käsillä oli kellertävää/luonnonvalkoista kartonkia, sakset, tussi, ompelukone + lankoja sekä keltaista, punaista ja sinistä sormiväriä. Huhhuh. No, niillä mentiin! Yllätyin miten kivaa jälkeä sormiväreillä sai aikaan :) Niiden hapottomuudesta en kyllä tiedä mitään, vähän epäilyttää. Ärh.

Tällä kertaa valokuvasin sivut, koska skanneria ei ollut käytettävissä. Tästä johtuen värit eivät näytä ihan siltä miltä oikeassa työssä. Pahoitteluni!

Kaikki nuo väriläikät on tehty sormin. Sormea kääntelemällä ja kynsillä sai vähän erilaisia jälkiä aikaan :)

 

 

maanantai, 22. maaliskuu 2010

Inspiroidu-haaste #99: Tänään, tässä ja nyt +kaksi muuta leiskaa

Heti, kun tulin kotiin Intohimona skräppäys -tapahtumasta ja vilkaisin Inspiroidu-haasteen, tuntui päivänselvältä, että skräppään tapahtumasta ja sen herättämästä hyvänolontunteesta. Harmi vain minulla ei ollut tapahtumasta yhtään kuvaa, sillä kamera unohtui aamutohinassa kotiin. Kuvan sijaan otinkin leiskan pääjutuksi nauhat, joista innostuin tapahtumassa, ja jotka muistuttavat siellä tekemästäni akryylialbumista (ks. edellinen postaus!). Haastoin myös itseni käyttämään pelkästään tapahtumasta ostamiani tarvikkeita.

Teksti kuuluu näin:

"Intohimona skräppäys -tapahtuma 2010 Ikaalisissa

Vietin tapahtumassa lauantain 20.3. ja olin koko päivän huumaantunut kaikesta uudesta. Heinikan akryylialbumiworkshop opetti monia täysin uusia tekniikoita ja sai innostumaan uusista materiaaleista. Ja entäs se shoppailupuoli – en ollut osannut unelmoidakaan niin ihanista tarvikkeista! Upeinta oli kuitenkin uusien ihmisten tapaaminen, sillä en ollut KOSKAAN tavannut toista skräppääjää. Sain valtavasti iloa, ideoita ja kannustusta! Ensi vuonna uudestaan!"

 

Olen jotenkin nyt niin täynnä intoa, että kaksi muutakin leiskaa syntyi samaan syssyyn:

Pitkä journaling sopi tähän aiheeseen hyvin, kun siitä oli niin paljon sanottavaa. Enemmänkin ois vielä ollut. Kuvat on ranskalaisen vaihtarin Aurélienin ottamia, kun olin hänen ja vanhempieni kanssa meidän mökillä toissa viikonloppuna. Aurélien otti mun mielestä aivan ihania kuvia, niin että niitä oli ihan pakko tunkea tähän useampi.

 

 

Tämä toinen leiska on tosi henkilökohtainen. Se kertoo siitä, miten minä päädyin yhteen pojan kanssa, jonka olen tuntenut melkein koko elämäni - se oikea olikin koko ajan siinä ihan vieressä ja sen sitten lopulta onneksi tajusi. Nyt on pari vuotta seurustelua takana, puoli vuotta asuttu saman katon alla ja elämä tuntuu ihan sadulta. Anteeksi hempeily ja hehkutus, mutta halusin vangita leiskaan tämän kutkuttavan ihanan onnentunteen. Otsikon nappasin hetken mielijohteesta Jipun kappaleesta Enkelten kaupunki, se kun sattui soimaan skräppäyksen aikana taustalla ja tuntui jotenkin ihanalta lauseelta.

Tekstissä lukee:

"Tuntuu kuin joku kohtalo olisi halunnut varmistaa, että me ihan varmasti löydetään toisemme.

Me ollaan aina asuttu alle puolen kilometrin päässä toisistamme. Me ollaan oltu kolmannelta luokalta yhdeksännelle samalla luokalla. Meillä on aina ollut sama soitonopettaja ja yhteisiä soittotunteja. Me ollaan soitettu samassa orkesterissa vierekkäisillä paikoilla yhdeksänvuotiaista täysi-ikäisiksi. Meillä on yhteisiä tuttuja ja kavereita.

Lopulta lukion toisena vuonna miltei 10 vuoden kaveruus muuttui ihastukseksi ja syveni sitten vakavaksi suhteeksi. Tuntui kuin asiat elämässäni olisivat loksahtaneet paikoilleen, kun katsoin sinua silmiin voimatta lopettaa hymyilemistä ja tajusin, että sinä olet se, jonka kanssa minun kuuluu olla. Olet aina ollut pieni osa elämääni ja nyt olet suuri, rakas, tärkeä, erottamaton osa sitä. Aivan kuin niin olisi tarkoitettu."

 

Vilkaiskaa toki myös ensimmäistä akryylialbumiani, joka valmistui toissapäivänä. Suora linkki blogikirjoitukseen tässä ;)

maanantai, 22. maaliskuu 2010

Workshopissa syntynyt akryylialbumi Nupusta

Olin viime viikonloppuna lauantaina Intohimona skräppäys -tapahtumassa, jota olin odottanut jo todella kauan - enkä pettynyt yhtään! Ainoa pieni miinus ehkä on se, että reissu ja tapahtuma haukkasivat aika ison osan köyhän opiskelijan kuukausibudjetistani ja minulla on loppukuukaudelle rahaa jäljellä 22 euroa :D Onneksi lähden jo parin päivän päästä vanhempien luokse reilun viikon pääsiäislomalle ja saan siellä täyden ylöspidon ilmaiseksi ;)

Suurin osa päivästä meni Heinikan Heinin vetämään akryylialbumiworkshopiin, joka oli aivan mahtava kokemus. En ollut koskaan tehnyt akryylialbumia (hyvä kun edes tiesin mikä se on), joten ensimmäisen puoli tuntia olin ihan hukassa, mitä pitäisi tehdä ja meinasin seota kaiken uuden informaation kanssa. Alcohol inks? Cuttlebug? Crop-a-dile? Tunsin itseni vähän hölmöksi, kun tuntui, että kaikki muut olivat minua paljon paljon kokeneempia skräppääjiä, mutta onneksi Heini esitteli ja näytti mulle kärsivällisesti kaikkia uusia tekniikoita. Hämmennys vaihtui innostukseksi ja albumista tulikin suloinen sekasorto kaikenlaista mitä piti päästä kokeilemaan!

 

Skannasin ja valokuvasin albumin, ja se näyttää tältä (kuvien alla hieman tarkempia selityksiä):

Edestäpäin albumi näyttää tältä. Pohjana albumille on Bo Bunnyn All Mixed Up -akryylialbumi, ja kuten näkyy, sivut ovat läpinäkyviä ja erikokoisia ja -muotoisia. Pidän siitä, miten kansi ei peitä koko albumia, vaan kansilehden oikealta puolelta näkyy jo Nupun kuvia. Albumista oli alunperin tarkoitus tulla keltainen, mutta jotenkin värimaailma luisui siniseksi. Kannen olen tuputtanut helmiäisen värisellä alcohol inksillä muodostaen siten nimen Nuppu - tämä oli yksi uusista tekniikoista, joista innostuin. Kierteet olen koristanut solmimalla niihin suht runsaan määrän nauhoja (toinen uusi idea).

 

 

 

Kun kääntää kannen, näkyviin tulee kaksi seuraavaa, kapeampaa sivua, joista ylempi on päällimmäisenä. Jätin nämä melko pelkistetyiksi, jotta albumista ei tulisi niin sekava. Akryylialbumin läpinäkyvyys mahdollisti jännittävän kerroksellisuuden, joka näkyy hyvin tässä alemmassa Love-sivussa: sininen paperi, kuva ja Love-adage ticket ovat sivun tällä puolella, kun taas pitsi ja Love-tekstin alta pilkottava kellertävä paperi on kiinnitetty toiselle puolelle.

 

 

Kolmannella aukeamalla on Nupun pentukuvia (vasemmalla) - jälleen aika simppeliä.

 

 

Seuraavalla aukeamalla näkyviin tulee runo, jonka yksi tapahtumassa tapaamani skräppääjä kirjoitti minulle lapulle. Hänelle tuli tämä Risto Rasan runo mieleen tuosta pentukuvasta, jossa pikkuinen Nuppu on kiertyneenä kerälle. Halusin skräpätä albumiin nimenomaan alkuperäisen, hänen käsialallaan kirjoitetun lapun ihan jotta muistaisin hänet, joten revin vain lapun reunat ja lisäsin sen tähän.

Oikeanpuoleinen sivu on tehty Cuttlebug-koneella (kai?) ja se sai kalvoon aikaan kohokuvioinnin. Aivan ihana masiina! Halusin kuviointia mahdollisimman paljon esiin, joten lisäsin siihen vain tarroilla vähän tekstiä. Tässä vielä lähikuva tummalla taustalla, toivottavasti näkyy tuo kuviointi paremmin.

 

 

 

Viimeisellä sivulla en käyttänyt pohjapaperia ollenkaan, laitoin vain kuvat kehyksineen suoraan kalvolle. Minusta tuossa ylemmässä kuvassa näkyy ihanasti Nupun kaunis väri auringon paisteessa, ja sitä vielä korostaa tuo kirjava kehys. Yleensä käytän vain yksivärisiä kehyksiä, kerrankin jotain erilaista, hyvä minä!

 

 

Takakannessa vielä yksi iloinen kuva nupusta ja muutama Tim Holtzin adage ticket. Ai niin, ja melkein unohdin mainostaa noita turkooseja kiehkuroita, jollaiset on etu- ja takakannessa! Tykkään niistä tosi paljon! Ne ovat läpinäkyviä ja tulivat albumin mukana, kuten myös muutamat pienemmät koristeet, joita en kuitenkaan käyttänyt. Kiehkurat on maalattu turkoosilla ja sinisellä alcohol inksillä (uusi tekniikka!).

 

 

Olen lopputulokseen todella tyytyväinen, tämä kuitenkin oli ihan eka akryylialbumini. Suosittelen workshopeja ehdottomasti muillekin!

torstai, 11. maaliskuu 2010

Inspiroidu-haaste #97 - Kysy, mutta älä odota vastausta

Blogissa on ollut nyt reilun kuukauden mittainen tauko, sori! On ollut kaikkia kiireitä, eikä ole jotenkin tullut päiviteltyä tätä vaikka on tullut tehtyä yksi albumi, pari korttia ja kaikkea pientä. Nyt kuitenkin inspiroiduin oikein urakalla, sillä tilasin itselleni netistä kirjan "We dare you - Scapbooking challenges about real life" (Kristina Contes, Meghan Heath Dymock, Genevieve Simmonds ja Nisa Fiin). Kirjaa selailemalla alkoi heti pyöriä miljoona ideaa päässä! Sitten vielä tsekkasin Inspiroidu-haasteen ja sekin kolahti - aiheena ovat tällä viikolla kysymykset, joihin ei edes odota vastausta.

 

"Kysymme ja ihmettelemme kaikenlaisia asioita joihin emme kuitenkaan odota vastausta. Joihinkin kysymyksiimme emme edes halua vastausta, kunhan kysymme niitä ja ihmettelemme itseksemme. Tallenna jokin tällainen ajatuksesi ja kysymyksesi, mutta älä kuitenkaan odota kenenkään vastaavan."


Päätin ihmetellä työssä pahettani, joka silloin tällöin on todellinen riesa - asioiden jättäminen viime tippaan. Monesti minulle käy niin, että naputtelen opiskelutehtävää  viimeisenä iltana (tai palautuspäivän aamuna, ääks!), pakkaan matkalle puoli tuntia ennen kyydin lähtöä, herään aamulla niin että juuri ja juuri ehtii rynnätä bussiin, hankin kaverin synttärilahjan edellisenä päivänä, teen Inspiroidu-haasteen työt melkein aina edellisenä iltana, lähden tapaamiseen liian myöhään, niin että pitää juosta... Ja siinä sitten huokailee, että MIKSI EN TEE ASIOITA AJOISSA?

 


En osaa vastata kysymykseen mitenkään. Olen vain oppinut elämään laiskuuteni kanssa. Onneksi:

 

a) saan hommat kuitenkin yleensä tehtyä ajoissa.

 

b) usein saan ne vieläpä tehtyä suhteellisen hyvin - opiskelutöistä tulee hyvät arvosanat, kaverin lahja on onnistunut eikä matkalaukusta puutu mitään tähdellistä (mitä nyt yöpuku joskus). Ehkä tähän on syynä se, että monissa asioissa olen myös perfektionisti, en siis kuitenkaan kestä tehdä asioita huolimattomasti! Laiska perfektionisti, kai sellainenkin yhdistelmä on mahdollinen?

 

c) voisi päätellä, että työskentelen hyvin paineen alla :D Joskus viime hetken paniikkiratkaisu on luovempi kuin tarkoin harkittu. Ainakin lukiossa tuli kavereiden kesken todettua, että "Parhaat ruotsin, enkun ja äikän aineet syntyy yhdentoista jälkeen illalla!"

 

Luulen kyllä, että työt voisi tehdä hyvin myös ajoissa ja ilman stressiä. Haluaisinkin oppia ottamaan itseäni niskasta kiinni toisinaan oikein rivakalla otteella ja tehdä asiat ajoissa. Joissain jutuissa olenkin jo onnistunut tässä - esimerkiksi tentteihin luku alkaa jo yleensä viikkoa eikä päivää ennen koetta. Ja ah, miten ihana onkaan sellainen arkiaamu, jolloin saan itseni ajoissa ylös ja minulla on aikaa ottaa aamupalan kanssa lämmin kuppi kaakaota ja istahtaa hetkeksi lukemaan sanomalehteä! Silloin paitsi nautin aamun stressittömyydestä, olen myös ylpeä itsestäni.

 

 

 

Muutamia yksityiskohtia:

 

 

 

 

 

Olen työssä erityisen tyytyväinen siihen, että se _ei_ ole symmetrinen eikä tasapainoinen. Kerrankin onnistuin laittamaan johonkin nurkkaan enemmän tavaraa, jee! Usein työni ovat myös melko simppeleitä, mutta nyt sain itseni hyödyntämään kerroksellisuutta ja lisäämään yksityiskohtia. Pitää muuten myöntää, että tämäkin työ syntyi haasteeseen viime hetkellä ;) Miksi, oi miksi?

 

 

sunnuntai, 31. tammikuu 2010

Inspiroidu: tammikuun kuukauden kisa

Tammikuun Inspiroidu-haaste kuului näin:

"TULEVAN VUODEN TAVOITTEET

Perinteisesti vuoden vaihtuessa tehdään kaikenlaisia lupauksia - monia niitä ei syystä tai toisesta pystytä kuitenkaan pitämään. Kun teet näistä tavoitteista (on parempi puhua tavoitteista kuin lupauksista) pienen kirjasen tai jopa taulun, pysyvät ne kirkkaina mielessä läpi vuoden. Kokonaisuus voi olla millainen tahansa, sellainen joka sopii omiin tarpeisiisi parhaiten. Tällainen skräppäys tukee myös sitä, ettei skräppäyksen tarvitse olla vain menneiden tallentamista. Skräppäyksen keinoin voidaan toteuttaa myös tulevaisuuden haaveita ja tavoitteita, unelmia ja ajatuksia. Toteutustapa on vapaa, mutta kilpailutyötä toteutettaessa tulee huomioida Kuukauden kisan luonne - normaalia vaativampi ja suurempi kokonaisuus."

 

Tämän haasteen myötä päädyin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni - kalenterin teon. Olen nimittäin jo yläasteikäisenä haaveillut, että tekisin pienen ja kätevän taskukalenterin omin kätösin ja juuri sellaisen, joka sopii omiin tarpeisiini parhaiten. Inspiroidu-haasteen myötä myös kalenterin teema oli selvä: jokaiselle kuukaudelle oma lupaus, jonka pyrin toteuttamaan. Avomieheni on nyt armeijassa tammikuusta alkaen luultavasti yhdeksän kuukautta ja ikävä on ainakin näin alkuun ollut kova, joten halusin lupausten olevan sellaisia, jotka auttavat minua keskittymään omaan itseeni ja hyvinvointiini. Nythän minulla on aikaa tehdä kaikkea, mistä olen haaveillut - ja saada lopultakin aikaiseksi asioita, jotka ovat jo turhan kauan roikkuneet tekemättömien töiden listalla.

No, kalenterin tekeminen ei ollut ihan pikkujuttu. Tästä tuli paksuin työ, mitä olen koskaan Bind It Allilla tehnyt (n. 70 sivua).

Kuvasta ei muuten näy, mutta suojatakseni kalenteria tein siihen kalvosta vielä toiset, läpinäkyvät kannet. Ne eivät vain halunneet oikein tulla valokuvatuiksi ilman omituisia valoläikkiä, joten käänsin ne kuvatessa kalenterin taakse.

 

Onneksi apuna oli kopiokone, jolla saatoin tehdä kalenterin "viikkosivut", mutta päivämäärät ja viikot piti tietysti tussata jokaiselle 52 viikolle erikseen. Phuuh! Siinä vierähti hetki jos toinenkin. Ja tein vielä uudella Dymollani kuukausien nimet. Kalenterini erikoisuus on muuten lukujärjestystä muistuttava alkuviikko ma-pe, joissa on valmiina kellonajat :)

 

 

Koko kalenterin perusajatuksena on tietysti, että se on kestävä ja käytännöllinen, koska se lojuu milloin minkäkin laukun pohjalla tai saatan kiiressä vaikka viskata sen eteisen lattialle. Siksi kuukausien otsikkosivut, joissa vuoden lupauksetkin ovat, on toteutettu hyvin yksinkertaisesti. Napit tai muut koristeet kun olisivat saattaneet tipahdella ja tehneet muutenkin jo paksusta kalenterista vieläkin tuhdimman. Kuukausien otsikkosivut näyttävät tältä:

Tammikuu: Minulla on joskus vähän paha tapa jäädä vaikka lukemaan jotain hyvää kirjaa tai olla tietokoneella, niin että yöunet jäävät vähiin. Tai puuhailla ennen nukkumaanmenoa kaikenlaista niin, etten meinaa sitten saada unta. Nyt tammikuun tavoitteena oli nukkua joka yö kahdeksan tuntia, mutta ainakin kuusi. Ja onnistui!

Helmikuu: Täällä meidän kotona MIES on ihan selvästi meistä se ruoanlaittaja. Ja nyt kun mies on armeijassa, ei auta kuin kokata itse. Tämä on minulle tosi iso lupaus: lupaan välttää mikropizzojen houkutuksen, pikaruoan himon ja kaikenlaisen laiskuuden ja tehdä itselleni jotain terveellisempää, herkullisempaa ruokaa!

Maaliskuu: Haaveilin jo viime vuonna Intohimona skräppäys -tapahtumasta, mutta jätin kuitenkin menemättä. Lähteminen ei tuntunut järkevältä, kun maksoi liikaa ja ei ollut aikaa ja - olin liian laiska järjestääkseni asiaa. Mutta nyt, vuoden odotuksen jälkeen minä ihan taatusti menen!

Huhtikuu: Nyt minulla on aion todellakin vaalia sosiaalisia suhteitani. Jotenkin toisinaan on ihan liian helppo jäädä nyhjöttämään kotiin, vaikka voisi viettää paljon hauskempaa aikaa ulkona ja muiden ihmisten kanssa. Lisäksi yritän ylläpitää kulttuurin harrastusta elokuvien ja teatterin muodossa.

Toukokuu: Joo, tämä lupaus ei kuulosta kovin pahalta, eihän? Minulla on nyt vierähtänyt pari kuukautta siitä, kun olen ajanut autolla, ja yritän mahdollisimman pian ottaa itseäni niskasta kiinni ja hypätä taas rattiin. Ei sillä että minua jännittäisi - nautin autoilusta! - en vain ole nyt hetkeen ajanut. Todennäköisesti ajankin jo ennen toukokuuta, mutta erityisesti silloin, jotta saisin sitten lämmiteltyä ajotaidot kesää ja ajokoulun toista vaihetta varten.

Kesäkuu: Minä valokuvaan aivan liian vähän! Haluaisin olla patologinen valokuvien räpsijä, jotta voisin tallentaa muistot albumeihin ja jotta olisi kuvia, joista skräpätä, mutta ei! Tämänkin kalenterin kuvat ovat viimeisen viiden vuoden ajalta. Olen yksinkertaisesti liian LAISKA kaivaakseni sitä kameraa laukusta esiin. Nyt lupaan, että kesäkuun jälkeen kaikki tiedostot pursuavat käyttökelposia kuvia.

Heinäkuu: Tämä sivu on ehkä suosikkini, koska käytin aaltopahvia ja akryylimaaleja tehdäkseni taustaan aaltojen ja vedenomaisen vaikutelman. Lupaus on taas kerran melko iso, koska en ole parina viime kesänä mennyt rannalle joko ollenkaan tai sitten ihan vain kerran. Eikä nyt sillä, että vartalossa olisi mitään vikana, en vain tykkää tungoksesta ja muiden katseista, aurinkorasvasählingistä ja hiekasta joka paikassa. Mutta nyt menen!

Elokuu: Tämä haave ja lupaus auttaa kyllä jaksamaan kesään! En vielä tiedä minne matkustan, mutta pistin tavoitteeksi lähteä kuitenkin ainakin Helsinkiin tai Lappiin - mieluiten vielä kauemmaksi. Katsotaan jos mies olisi lomilla...

Syyskuu: Tämä lupaus ei varmaan paljon selittelyjä kaipaa. Näinhän meidän pitäisi muistaa tehdä koko ajan!

Lokakuu: Tästä tavoitteesta tuli joskus lipsuttua viime syksynä ja piipailtua bussikorttia ;) Mutta jospa tänä syksynä onnistuisi.

Marraskuu: Haluaisin, että myös muilla olisi hyvä olla ja näkisin joskus vaivaa ilahduttaakseni läheisiäni. Siitä tulee tietysti minullekin hyvä mieli. Tämä lupaus muistuttaa, ettei aina kannata tuijottaa vain omaan napaan...

Joulukuu: Tämä on kyllä niin ikuisuuslupaus! Silti edellisellä viikolla (tai edellisinä päivinä!) tulee tehtyä vielä joulushoppailuita. Toivon, että kalenteria vilkaisemalla muistaisin aloittaa jo pikkasen aikasemmin.

 

--

 

Kaikenkaikkiaan olen kalenteriini hyvin tyytyväinen, se on juuri sellainen kuin halusin! Lisäksi muistan ehkä paremmin toteuttaa lupaukseni, kun hypistelen kalenteria varmaan päivittäin. Tunnen itseni sen verran hyvin, että hyllyssä olevaa albumia en välttämättä aina muista selailla ;)