Inspiroidu-haasteena oli käyttää työssä jotain muovia - lisäksi haasteenannossa viitattiin siihen, että työssä voisi käyttää jouluhuumassa kertynyttä muovijätettä. Tästä innostuneena haalinkin kaikenlaista muovitavaraa, josta tosin vain osa päätyi lopulliseen työhön. Aiheena on (tosin jo yli vuosi sitten vietetyt) 18-vuotissynttärini, joista minun on pitänyt tehdä leiska (jo yli vuoden ajan). Kuviksi valikoitui kaksi aika eri tunnelmaista kuvaa: yksi, jossa puhallan leivokseen tökättyä kynttilää, kun minulle ei ollut kakkua (halusin nimenomaan suklaapäärynäpiirakan!), ja toinen, jossa on saamani kaunis, keltainen ruusu.

Kun sitten mennään tähän itse haasteen toteuttamiseen, niin muovista työssä ovat keltainen muovikassinpalanen, koristeina olevat napit sekä - mistä olen erityisen ylpeä! - kulmissa kinkkupussinsulkijoita :D Meiltä kun jää aina näitä pussinsulkijoita, kun annamme läpinäkyvissä kinkunpaistopusseissa leipomuksia tuttaville joululahjaksi, ja suljemme silloin pussit lahjanarulla.

Sanon suoraan, että asettelu meni tässä työssä pieleen. Liimasin journalingin, ts. tekstinpohjan, väärään kohtaan liian oikealle. Sitten piti muuttaa nappien ja valokuvien paikkoja siitä, mitä olin suunnitellut. Ärh. Sapettaa. Mutta väreihin ja materiaali-ideoihin olen sentään tyytyväinen!

 

Olen peittänyt syntymäpäiväni tuosta, en oikein tiedä miksi. Kai sitä jotain yksityisyyttä haluaa vaalia :P