Heti, kun tulin kotiin Intohimona skräppäys -tapahtumasta ja vilkaisin Inspiroidu-haasteen, tuntui päivänselvältä, että skräppään tapahtumasta ja sen herättämästä hyvänolontunteesta. Harmi vain minulla ei ollut tapahtumasta yhtään kuvaa, sillä kamera unohtui aamutohinassa kotiin. Kuvan sijaan otinkin leiskan pääjutuksi nauhat, joista innostuin tapahtumassa, ja jotka muistuttavat siellä tekemästäni akryylialbumista (ks. edellinen postaus!). Haastoin myös itseni käyttämään pelkästään tapahtumasta ostamiani tarvikkeita.

Teksti kuuluu näin:

"Intohimona skräppäys -tapahtuma 2010 Ikaalisissa

Vietin tapahtumassa lauantain 20.3. ja olin koko päivän huumaantunut kaikesta uudesta. Heinikan akryylialbumiworkshop opetti monia täysin uusia tekniikoita ja sai innostumaan uusista materiaaleista. Ja entäs se shoppailupuoli – en ollut osannut unelmoidakaan niin ihanista tarvikkeista! Upeinta oli kuitenkin uusien ihmisten tapaaminen, sillä en ollut KOSKAAN tavannut toista skräppääjää. Sain valtavasti iloa, ideoita ja kannustusta! Ensi vuonna uudestaan!"

 

Olen jotenkin nyt niin täynnä intoa, että kaksi muutakin leiskaa syntyi samaan syssyyn:

Pitkä journaling sopi tähän aiheeseen hyvin, kun siitä oli niin paljon sanottavaa. Enemmänkin ois vielä ollut. Kuvat on ranskalaisen vaihtarin Aurélienin ottamia, kun olin hänen ja vanhempieni kanssa meidän mökillä toissa viikonloppuna. Aurélien otti mun mielestä aivan ihania kuvia, niin että niitä oli ihan pakko tunkea tähän useampi.

 

 

Tämä toinen leiska on tosi henkilökohtainen. Se kertoo siitä, miten minä päädyin yhteen pojan kanssa, jonka olen tuntenut melkein koko elämäni - se oikea olikin koko ajan siinä ihan vieressä ja sen sitten lopulta onneksi tajusi. Nyt on pari vuotta seurustelua takana, puoli vuotta asuttu saman katon alla ja elämä tuntuu ihan sadulta. Anteeksi hempeily ja hehkutus, mutta halusin vangita leiskaan tämän kutkuttavan ihanan onnentunteen. Otsikon nappasin hetken mielijohteesta Jipun kappaleesta Enkelten kaupunki, se kun sattui soimaan skräppäyksen aikana taustalla ja tuntui jotenkin ihanalta lauseelta.

Tekstissä lukee:

"Tuntuu kuin joku kohtalo olisi halunnut varmistaa, että me ihan varmasti löydetään toisemme.

Me ollaan aina asuttu alle puolen kilometrin päässä toisistamme. Me ollaan oltu kolmannelta luokalta yhdeksännelle samalla luokalla. Meillä on aina ollut sama soitonopettaja ja yhteisiä soittotunteja. Me ollaan soitettu samassa orkesterissa vierekkäisillä paikoilla yhdeksänvuotiaista täysi-ikäisiksi. Meillä on yhteisiä tuttuja ja kavereita.

Lopulta lukion toisena vuonna miltei 10 vuoden kaveruus muuttui ihastukseksi ja syveni sitten vakavaksi suhteeksi. Tuntui kuin asiat elämässäni olisivat loksahtaneet paikoilleen, kun katsoin sinua silmiin voimatta lopettaa hymyilemistä ja tajusin, että sinä olet se, jonka kanssa minun kuuluu olla. Olet aina ollut pieni osa elämääni ja nyt olet suuri, rakas, tärkeä, erottamaton osa sitä. Aivan kuin niin olisi tarkoitettu."

 

Vilkaiskaa toki myös ensimmäistä akryylialbumiani, joka valmistui toissapäivänä. Suora linkki blogikirjoitukseen tässä ;)