Marraskuun kuukauden kisassa haasteena oli toteuttaa erilainen joulukalenteri. Sääntöinä kalenterin teossa oli, että:

-  jokaisen päivän kohdalla tulee käyttää valokuvaa jossakin muodossa
-  valokuvien ei tarvitse olla sidoksissa päiviin tai tapahtumiin
-  joulukalenterin idea tulee säilyttää, eli jokaiselle päivälle jotakin

Olen hulluna joulukalentereihin! Itselläni on joka joulu ainakin yksi tai kaksi, eikä yleensä koskaan suklaakalenteria, vaan nimenomaan "perinteisiä" kalentereita. Rakastan sitä jännitystä, kun odotan mitä seuraavasta luukusta tulee.

Odotan itse jo kovasti joulua ja halusinkin aloittaa jo jouluaskartelut, joten tähän haasteeseen oli pakko osallistua! Muutamia päiviä pähkäiltyäni päätin tehdä joulukalenterin avomiehelleni, jotta saan olla itse läsnä kun luukkuja avataan ja nähdä reaktiot ;) Päädyin tekemään kalenterin 24:stä tulitikkurasiasta, jotka maalasin eri tavoilla punaisella maalilla. Jokaiseen rasiaan laitoin pienen yllätyksen.

Sitten piti vielä hoitaa valokuvapuoli. Keksin, että kun tämä miehenpuolikkaani ei koskaan ole skräpännyt, eikä juurikaan harrastanut muuta paperiaskartelua niin nyt hän voisi "päästä" osallistumaan harrastukseeni! Tein siis jouluaiheisen 12x12" skräppäyksen, josta jätin valokuvat puuttumaan. Leikkasin ne 24 palaseksi, joista laitoin jokaisen eri tulitikkurasiaan - siis palanen valokuvaa jokaiselle päivälle. Nyt pääsee hän sitten tekemään skräppäykseni valmiiksi laittamalla valokuvanpalaset paikoilleen ;)

Tässä kuva tulitikkurasioista:

Sisällä olevista yllätyksistä vielä sen verran, että niiden keksiminen ei ollut ihan helppoa! Mitä sellaista ylipäätään on mitä parikymppinen mies voisi haluta, mikä mahtuu tulitikkurasiaan?! Laatikoista löytyy nyt pieniä jääkaappimagneetteja, jouluisia runoja (joo, näitä miehet varmasti haluaa :D), suklaata, toffeita, muistitikku (!!), sarjakuvia, lehtileikkeitä, yhdessä rasiassa kolikoita (viestillä "Nyt kipin kapin jouluostoksille!), kehulappusia (näitä ne miehet haluaa), "lahjakortteja" (esim. Tällä lahjakortilla minä tiskaan tiskit) - ja sitten tietysti ne valokuvanpalaset.

Tässä on tekemäni jouluskräppäys, jonka alalaidasta valokuvat puuttuvat:

Ja tässä puuttuvat valokuvat (avomiehelläni on muuten pääsykielto blogiini jouluun asti, että vähän säilyy jännitys, mitä sieltä luukuista tulee). Kuvia on vähän sensuroitu.

 

Että tällainen kalenteri :) Oli aika iso homma, erityisesti noiden yllätysten metsästämisessä! Asteli vaan kauppaan ja kysyi myyjältä, että onko teillä täällä jotain mikä mahtuu tulitikkurasiaan... Ja aina ne yritti tyrkyttää kaikkea liian isoa, mikä ei sitten kuitenkaan mahtunut -.- Tästä johtuen muuten kahdeksas luukku onkin karkkirasia!

 

Tarvikkeet:
- 24 tulitikkurasiaa (tai oikeastaan 23 tulitikkurasiaa ja yksi Läkerol-aski)
- punaista akryylimaalia
- numerot mm. American Crafts
- skräppäyksen taustapaperi Basic Gray Mellow: Savory
- kirjaimet DCWV chipboard sticker stack white alphabet
- journalingit yksittäisiä Tukholman Skapa Hobbyn laarista'
- ja loput tarvikkeet jotain satunnaista jostain!

----

En minä kuitenkaan malttanut tehdä vain yhtä joulukalenteria, vaan halusin ilahduttaa sukulaisia perinteisillä luukkukalentereilla. Katsoin vähän mallia Nelssonilta Ökömökön blogista. Tein omistani kuitenkin vähemmän värikkäitä (ehkä vähän aikuisempaan makuun) ja kirjoitin luukkujen tekstit itse käsin.

Tällaisia näistä tuli:

Tekstejä en oikein uskalla paljastaa, tätini kun on keronut, että käy lukemassa tätä blogia silloin tällöin (ja hänelle en tajunnut antaa porttikieltoa). Osa luukkujen takana olevista teksteistä on kuitenkin jouluun liittyviä hommia, osa taas enemmän rentoutumiskäskyjä. Ettei vaan stressattaisi liikaa kaikista joulujärjestelyistä, vaan annettaisiin sen joulun tulla ihan rauhallisissa tunnelmissa.

Hyvää joulunodotusta kaikille!